Ota yhteyttä!
Nimityksiä: Katuvalaistuksen Asiantuntijaksi
D.I Antti Rantakallio
4.1.2012
Easy Led Oy vahvuuteen on liittynyt 1.1.2012 huhtikuussa 2011 Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulusta valmistunut diplomi-insinööri Antti Rantakallio.
Antti tulee vahvistamaan maailman vanhimman LED katuvalaisimen valmistajan roolia kansainvälistymisessä ja myöskin viranomais puolelle toimivana tärkeänä kontaktihenkilönä.
Antin Diplomityö on kirjoitettu, valaistusyksikköön ulkovalaistuksesta ja sen uusista tuulista aiheena "Suomen tieverkko, nykyaikaiset valaistusvaihtoehdot ja käyttäjätutkimus ledivalaistukselle" (http://lib.tkk.fi/Dipl/2011/urn100424.pdf).
Diplomityö rakentui muutamasta erillisestä osakokonaisuudesta. Ensimmäisenä työssä oli kartoitus Suomen tieverkosta, jonka jälkeen selvitys Suomessa 2010 tehdyistä lediulkovalaisinasennuksista. Kolmantena suurena osiona työssä tutustuttiin tekemiini ulkovalaisinten mittauksiin ja niissä saatuihin tuloksiin. Mittasin työhön useita eri valonlähteitä käyttäviä ja rakenteeltaan erityyppisiä ulkovalaisimia. Seuraavaan lukuun mitattiin juuri ulkovalaistuksesta väitelleen Anne Ylisen avustuksella useita ulkovalaistusasennuksia Espoon Otaniemen kaduilla. Lopulta työssä käytettiin hyväksi mittausten tuloksia toteuttamalla kevyen liikenteen käyttäjätutkimus Tietotien lediasennuksille ja vertailukohtana käytetylle HPS-asennukselle.
Antti kertoo saaneensa hyvän käsityksen ulkovalaisinten perusteista ja ominaisuuksista työn, ja muun valaistusyksikössä tekemäni mittaustoiminnan yhteydessä. Asennusten tutkiminen on antanut taasen valaistuskokonaisuuksiin tarvittavaa hahmotuskykyä sekä käsityksen katu- ja tievalaistuksen määräyksistä. Perusymmärrys ledivalaisimien lämmönhallinnan saralta taas on syntynyt aiheesta väitöskirjaa tekevän aiemman kolleegani Jaana Jahkosen kanssa keskustellessa. Työn jälkeen olen muun muassa työstänyt raportteja liittyen kuntien ja kaupunkien toimintaan elohopealamppujen korvauksessa sekä ulkovalaistuksen säätöön. Toivon tuovani lisää osaamista ja innostusta EASY LED:in porukkaan sekä kirvoittavani varmasti runsailla tuotteisiin liittyvillä kysymyksilläni osaltaan uutta kehitystä niin tuotteissa kuin asiakassuhteissa.
Antti Rantakallio
+358 44 7600 100
antti.rantakallio(at)led1.fi