Hotelli Levi Panorama
20.11.2009
Hotelli Levi Panorama avattu, käy tutustumassa www.levipanorama.fi osoitteessa.


Levi Summitin naapurissa Eturinteellä on käynnissä mahtava työmaa, sillä valmistumassa on 7-kerroksinen tasoltaan 4:n tähden hotelli, joka kantaa tässä vaiheessa nimeä Kiinteistö Oy Koutalaki 1. Huoneistoja valmistuu 170 kappaletta, joista 24 on sviittejä. Harjannostajaisia vietettiin tammikuun 29:ntenä.
Rakennustyöt aloitettiin viime vuoden huhtikuussa ja hotelli on valmis tämän vuoden lokakuussa maailmancupin kynnyksellä. Uudesta hotellista pääsee maanalaista reittiä myöten sään suojassa myös Summit-rakennukseen.
Easy Led Oy:llä on ollut merkittävä osa valaistuksen toimittajana. Hankkeessa on kuunneltu tilaajan sekä arkkitehti Ari Mäki-Marttusen näkemyksiä, mutta myöskin Easy Led Oy:n toiveita ja näkemyksiä. Marraskuussa nähdään kuinka hyvin yli 1½ vuotta kestäneessä hankkeen ensimmäisessä vaiheessa olemme onnistuneet toteuttamaan asiakkaan toiveita Mika Nummenpalo Easy Led Oy:stä kertoo. YIT Kiinteistötekniikka Oy:llä on ollut LED valaistuksen suhteen hankkeessa merkittävä rooli, mutta asiakas sen lopullisen päätöksen kohteessa on aina tehnyt.
Hotellihankkeen kustannusarvio noin 180 miljoonaa euroa.
Hotellin vierellä käynnistetään jo tänä keväänä myös ensimmäisen 40 loma-asuntoa käsittävän chalets-huoneistojen rakentaminen. Rakennusvaraus on myös toiselle hotellirakennukselle, ja lopullinen chalet-tyyppisten huoneistojen määräkin nousee alueen valmistuttua yli sataan. Kaikkiaan Koutalaen alueelle Levin luontokeskuksen eli Levi Summitin lähelle on suunniteltu 3 000 petipaikkaa käsittävä lomataajama. Chalets-huoneistojen myynti käynnistyy viikolla 8.
Korkeaa tasoa
Konsultoiva hotellinjohtaja Tuomas Alasalmi kertoo uuden hotellin täyttävän korkean tason vaatimukset muun muassa turvaluokitukseltaan, siten on mahdollista järjestää esimerkiksi EU-kokouksia näissä puitteissa.
- Meillä on myös kansainvälinen partneri, joka alkaa tuoda matkailijoita suorilla chartereilla. Hotellin valmistuttua saamme Leville yhä uusia kansainvälisiä ryhmiä, isot kokoukset ja kongressit on entistä helpompi järjestää, kun puitteet ovat kunnossa, majoitus ja ruokapalvelut kongressikeskuksen vierellä.
Koutalaen hotelli tuo Leville 40 uutta ympärivuotista työpaikkaa ja hotelli on avoinna ympäri vuoden.
Hotelliin valmistuu huoneiden lisäksi oma keittiö, sisääntulokerrokseen tulee 450-asiakaspaikkainen ravintola, ja seitsemänteen kerrokseen 200 hengen näköaloiltaan hulppea skybaari. Alakerran välinevarastosta pääsee muun muassa suoraan laskettelurinteeseen.
Hotellityömaalla toteutetaan monia energiataloudellisia ratkaisuja: hyödynnetään muun muassa maalämpöä ja porakaivoja. Fortumin Levin Kaukolämpölaitos toimittaa Koutalaelle lämmön. Isot aurinkopaneelit tuottavat sähkön hotellin ylimpään kerrokseen ja muuten kaikki ulko- sekä käytävävalaistus toteutetaan led-tekniikalla.
Koutalaen hotellin tekijät
Työn tilaaja on Kassiopeia Finland Oy. Projektipäällikkönä toimii Jouko Knuutinen. Hotellin suunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto Ari Mäki-Marttunen Oy, rakennesuunnittelu on WSP Finland Oy:n.
LVI-suunnittelu kuuluu Lvi-Sasto Oy:lle. Sähkösuunnittelu: Sähköinsinööritoimisto Ari Heikkinen Oy, AV-suunnittelu: Decorat Oy, ja sprinklerisuunnittelu, YIT Safetytec.
Rakennusurakoitsija on YIT Rakennus Oy, ja vastaavana mestarina toimii Antero Kansanaho.
Talotekniikkaurakoitsijana on YIT Kiinteistötekniikka Oy, ja valvojana työmaalla toimii Simo Oja.
Työntekijöitä hotellityömaalla on 100 henkeä, aliurakoitsijat ovat mukana luvussa.
Antero Kansanaho toteaa töiden sujuvan aikataulussa, joten valmista on varmasti tämänvuoden lokakuussa.